Vieraskynä: Draaman käyttö kielten opetuksessa

Vieraskynä: Draaman käyttö kielten opetuksessa

Draaman käyttö missä tahansa opetuksessa tarvitsee turvallisen ja luottamuksellisen oppimisilmapiirin. Henkilökohtaisesti en näe paljon parempia vaihtoehtoja oppimiselle suotuisan ilmapiirin luomiselle kuin draamakasvatuksesta tuttujen menetelmien, pelien, leikkien, liikkeen, improvisaation käyttämisen. Jos ihmisen perustarpeisiin kuuluu yhteisöön kuulumisen tarve, se toteutuu ns. helposti draamakasvatuksen menetelmiä käyttämällä: oppija saa tuntea, että ME teemme tätä yhdessä, vaikka joskus pareittain, pienryhmissä, jopa yksikseen kokeillen, eikä pakolla, vaan valinnaisesti.

Sillä myös ihmisen toinen perustarve eli omaehtoisuus on draamamenetelmien käyttämisessä tärkeää: oppija ei opi pakosta vaan parhaimmillaan nauttii tekemisestä itsestään ja arvostaa niitä päämääriä, joita tekeminen edistää. Toisin sanoen oppija tietää, mitä taitoja harjoitellaan ja miksi. Valintoja saa tehdä oppimisprosessin eri vaiheissa, kun opettaja kysyy, tehdäänkö tätä ja millä tavoin voisimme tehdä. Eteneminen tapahtuu siis oppijoiden suostumuksella vaihe vaiheelta. Lähtökohtana on draamasopimus eli yhdessä sovitut säännöt draamatyöskentelylle, jotta se voi onnistua.

Kolmas ihmisen perustarve on kokemus kyvykkyydestä (ks. esimerkiksi Frank Martela ja itseohjautumisteoria). Draaman käyttö on paitsi keino harjoitella niin sanottua iloista mokaamista – jota totta vieköön tulisikin harjoitella – myös parhaimmillaan ajantajun kadottamista flow-tilassa, kun oppija kohdistaa koko tarmonsa käsillä olevaan haasteeseen. Tällöin myös yleensä turha egoismi katoaa. Kyse oppimisessa ei olekaan siitä, osaanko minä vai en. Kyse oppimisessa (elämässä) ei olekaan vain minusta, vaan kyse on meistä, tilanteesta, yhdessä ja prosessissa oppimisesta. Olisiko oppiminen siis parhaimmillaan elämää, ei koulua varten? Olisivatko käytännön suullinen kielitaito ja vuorovaikutustaidot sittenkin tärkeämpiä (työ)elämässä selviytymisessä kuin tarkka kielen kieliopillinen osaaminen paperilla? No, olen myös kirjallisuuden opettaja ja intohimonani ovat myös erilaiset tekstitaidot sen lisäksi, että olen kehittänyt toiminnallista kielenoppimista ja kirjoittanut aiheesta teoksen Toiminnallinen kielenoppiminen yhdessä Raija Airaksisen kanssa.

Yksittäisistä draamaharjoituksista draamallisiin kokonaisuuksiin

Oma draamankaareni draamamenetelmien käyttäjänä on kulkenut yksittäisistä draamakasvatuksen harjoituksista, peleistä, leikeistä, liikkeen ja improvisaation käytöstä kohti pidempiä draamakokonaisuuksia prosessidraaman tapaan – ja lopulta oppilaiden esittäminä ja suunnittelemina. Ensin toki sekä opettajan että oppijoiden on hyvä saada kokemusta juuri sellaisista yksinkertaisista ja toimivista harjoituksista, jotka antavat kyvykkyyden tunteen. Oppiminen on kuitenkin sillä tavalla vinkeä asia, että jos aiheen käsittelyssä ei astuta epämukavuusalueelle (sekä opettajana että oppilaan asemassa), tunnetta oppimisesta ei tule. Draamamenetelmät, ne yksinkertaisimmatkin, ovat hyviä oppimisen haastajia!

Teoksessa Toiminnallinen kielenoppiminen (Otava, 2020) on erikseen luku Draamalliset harjoitukset, joissa esitellään 11 draamakasvatukseen perustuvaa perusharjoitusta ohjeineen ja sovelluksineen kielenoppimisen kannalta. Lahjan anto perustuu improvisaatioon, sanaston oppimiseen, toisen idean hyväksymiseen ja keksimiseen. Siitä on hyvä lähteä liikkeelle. Improvisaatio on lahjan antamista toiselle, kehollisesti. Kehon liikkeeseen liittyy ajatus antamisesta, sanat ovat lahjoja, joilla voi tehdä jotakin, niitä voi käsitellä myös kehollisesti. Kun harjoitus tehdään yhdessä ja nähdään muiden ratkaisuja, voidaan iloita yllätyksistä ja osallisuudesta yhteisössä.

Olen puu -nimisessä perusharjoituksessa vapaaehtoiset osallistuvat kehollisesti sanastoharjoitukseen. Sanat ilmestyvät näkyviin oppijoiden osallistuessa yhteiseen sanastokuvaan, josta jää paremmin muistijälkiä, kun harjoituksessa ollaan aktiivisesti mukana joko katsojana tai kuvan tekijänä. Patsastyöskentely ei vaadi sanoja, mutta patsaat sanallistetaan ennemmin ja/tai myöhemmin ja perustellaan samoin kuin pantomiimit. Kehosta voi löytyä liikekieltä, joka antaa oivalluksia, kun mietitään sanoja kehon kautta; yleensä syntyy uusia sanoja ja yhteyksiä aihepiiriin, miten se käsitetään. Näiden yksinkertaisten harjoitusten kautta voidaan todeta, että oppimisesta tulee näkyvää, kuuluvaa sekä vuorovaikutteista.

Tunneruudukossa päästään harjoittelemaan tunneilmaisua yhdistettynä kielioppirakenteiden, sanaston ja fraasien opiskelussa. Aihe/rooliruudukkokävelyissä ylipäänsä on tärkeää käveleminen (pois pulpetissa istumisesta) ja vuorovaikutus, kun opiskeltavaa aihetta puhutaan ääneen: monissa tutkimuksissa (mm. Huotilainen, Hansen, Lengel ja Kuczala) onkin todettu liikkeen ja ääneen puhumisen yhdistämisen merkitys oppimisen tehostajana. Draamallinen pohja syntyy roolien ottamisesta (esim. tunteet ovat rooleja) ja roolissa pysymisestä vuorovaikutustilanteissa. Tämä tarkoittaa eläytymistä erilaisiin tilanteisiin, joka sinänsä liittyy heittäytymiseen, empatian taitojen ja näkökulman ottamistaitojen kehittämiseen. Kun asiaa harjoitellaan yhtä aikaa, kasvoja ei menetetä, ja erehtymiselle, siis kokeilulle, tekemisen kautta oppimiselle, annetaan tilaa. Koska oppija on aktiivinen tekijä tai katsoja, hän on läsnä, keskittyy. Mikä onkaan parempi lähtökohta oppimiselle?

Toisaalta esimerkiksi harjoitus Huoneensisustaminen ei usein edes vaadi keskittymistä sinänsä, sillä draamaan ja improvisaatioon liittyvä leikki tempaa osallistujat yleensä mukaansa. Huoneen sisustaminen yksin tai pareittain pantomiimisesti perustuu tilojen ja tilanteiden yhdessä kuvitteluun, eli draamaharjoitusten leikillisyys parantaa keskittymiskykyä usein kuin itsestään. Toimintaohjeimprovisaatiossa vapaaehtoiset esittäjät ovat turvassa kysymyksellään Mitä nyt? Kaikkea ei tarvitse tietää improvisoidessaan tilanteita, vaan yhteisö voi auttaa. Tässä muutamia esimerkkejä teoksesta Toiminnallinen kielenoppiminen, mutta teoksen muidenkin lukujen Pelit ja leikit, Liike, Tarinalliset ja visuaaliset harjoitukset sekä Toiminnallinen arviointi ovat saaneet pohjansa draamakasvatuksen harjoituksista, miten käyttää niitä kielten opetuksessa.

Prosessidraama kieltenopetuksessa

Kun oppilaat ovat tottuneet draamallisiin työtapoihin, jotka eivät useinkaan vaadi rekvisiittaa tai etukäteisvalmisteluja, vaan joissa päästään pitkälle oman kehon avulla, on helpompi siirtyä pidempiin draamakokonaisuuksiin, joissa osat täydentävät toisiaan. Ajattelen nyt oppilaspienryhmien vapaavalintaisia töitä, ns. opinnäytteitä, joissa he näyttävät omaa osaamistaan muulle ryhmälle draaman keinojen avulla. Prosessidraamaa voidaan ja kannattaa toki ensin tehdä yhdessä, varsinkin prosessidraaman työtapojen mallintamista ja harjoittelua. Esimerkiksi lukuteatterissa pienryhmille annetaan rooleja, joissa he yksinkertaisimmillaan yhdessä lausuvat yhden roolihenkilön vuorosanoja seisten, jolloin luontainen eläytyminen tilanteisiin tapahtuu helpommin, tai esimerkiksi kielenrakenne/ kielioppipiirusteluissa, joissa kielenrakenteet saavat rooleja. Nämä yksittäiset harjoitukset liittyvät siis oppimisprosessissa olevaan aiheeseen tukien sitä.

Omassa äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan työskentelyssä suosituimmaksi työtavaksi olen kuitenkin kokenut pienryhmien omat suunnittelut ja toteutukset, miten he haluavat näyttää muille osaamistaan. Prosessidraaman avulla saadaan aiheesta laajempi ja syvempi kuva; prosessidraama tuo aiheeseen erilaisia näkökulmia sekä eheyttää opetusta – sekä ryhmää itsessään. Irralliset harjoitukset ja aihesirpaleet alkavatkin ns. puhua keskenään ja jopa muovata toisiaan, jolloin myös oppijalle tulee tunne aiheen syvällisemmästä kokemuksesta ja opiskelusta.

Ensimmäisinä esimerkkeinä minulla tulevat tästä mieleen mainoskokonaisuudet ja uutisten tekemiset, joihin olen saanut vaikutteita osallistuessani Erasmus-ryhmään Playing beyond CLIL (2019-2021). Kannattaa lukea ryhmän kirjoittama työkalupakki, jossa on esitelty prosessidraamakokonaisuuksia (Show what you know), jotka soveltuvat kielenopetukseen. Yleensä prosessidraamakokonaisuuteen käytän minimissään ja valitettavasti myös usein maksimissaan neljä tuntia opetussuunnitelman aiherunsauden vuoksi, mutta aina parempi kuin ei mitään. Näitä tunteja parhaimmillaan kaksi kertaa lukukaudessa oppilaat odottavat ehkä eniten. Opettaja-lehti (16/2022) teki jutun toiminnallisesta draamasta. Jutun lopussa on käytännön vinkkejä kielikasvatukseen.

Mitä draamallinen työskentely vaatii opettajalta?

1. Rohkeutta

Draamallinen työskentely kieltenopetuksessa vaatii opettajalta rohkeutta antaa tilaa oppilasryhmien töille. Oppilailla on valtavasti luovuutta ja ideoita.

2. Suunnittelua

Toiminnallinen työtapa vaatii suunnittelua. Oppilaiden on tiedettävä aikaraja, jossa tulee pitäytyä. Keskeneräisyyttä opitaan sietämään. Tyhjästä on paha nyhjästä eli tekeminen, tekemällä oppiminen, on työtavassa keskeisintä. Jostain on aloitettava. Yleensä aikaraja toimii myös motivoivana tekijänä: jotain näytettä oppimisesta on saatava ryhmässä aikaan.

3. Armollisuutta

Keskeneräisyyttä on ihailtava ja sen äärelle on syytä pysähtyä. Jotain saatiin aikaan, bravo! Mitä siitä saimme? Miten työtä (oppimista) voisi kehittää? Sanotaan, että palaute opettaa eniten. Jos oppilaat suunnittelevat työtään 20 minuuttia, esittävät sen 1-2 minuutissa ja saavat palautetta 20 sekuntia, olo oppijasta voi tuntua tyhjältä. On siis annettava aikaa palautteelle, itse- ja vertaisarvioinnin kehittämiselle ja keskusteluille. Ne jäävät mieleen, myös! Otetaan siis oppilaiden luovuus ja ideat käyttöön! Puhun kokemuksesta, sillä palkitsevinta opettajan työssä on nähdä oppilaiden osallistumisen ja onnistumisen ilo. Netti ja kirjallisuus ovat täynnä ideoita, jos niitä tarvitaan tueksi. Myös koulutusta on saatavilla kysyjille.

Vieraskynä-artikkelin kirjoittaja on FM Nina Maunu. Hän on työskennellyt äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana 20 vuotta etupäässä yläasteella ja opettajain täydennyskouluttajana kaikilla asteilla aiheenaan toiminnalliset menetelmät ja arviointi.

Lähteille

Maunu & Airaksinen, 2020: Toiminnallinen kielenoppiminen. 3.p. Keuruu: Otava.

Nina Maunun blogi (ninamaunu.com/blogi): kymmeniä blogikirjoituksia draaman käytöstä kielen opetuksessa, esimerkiksi Miksi käyttää draamaa kielen opetuksessa?

Frank Martelan blogi (frankmartela.fi): Itseohjautuvuusteoria – Eli onnellisen elämän kolme keskeisintä tekijää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s