Jos draamatyöskentely on uutta opettajalle ja/tai oppilaille, on syytä edetä pienin askelin. Tärkeintä on ylittää ensimmäinen kynnys, uskaltautua kokeilemaan. Draama edellyttää turvallista työskentelyilmapiiriä, ja työskentely aloitetaankin yleensä tutustumis- ja ryhmäytymisleikeillä. Jos ryhmäläiset tuntevat toisensa hyvin ja ovat tehneet draamaa aiemmin, tämä vaihe voi olla lyhyempi kuin kokonaan uuden ryhmän kohdalla. Lisäksi toiminnan alkaessa tehdään draamasopimus.
Draamasopimus tehdään joko yhden projektin ajaksi tai jos draamatoiminta on jatkuvaa, vaikka koko lukuvuodeksi. Draamasopimuksen tarkoitus on tukea työskentelyä ja luoda sille turvallinen ilmapiiri. Sopimuksella sitoudutaan yhteiseen toimintaa, luodaan rajat ja rutiinit toiminnalle. Draamasopimuksen tekemisestä ja turvallisen työskentelyilmapiirin luomisesta voi lukea tarkemmin esimerkiksi Tapio Toivasen kirjasta Lentoon! Draama ja teatteri koulussa, jonka esittelin aiemmassa postauksessani.
Draamatyöskentelyn aloittamisessa tarvittavia ryhmäytymisharjoituksia löytyy helposti monista eri lähteistä. Tässä yhteydessä voisin mainita esimerkkinä Teatterimuseon verkkosivuilla olevan Devising-menetelmäopas Labran (www.teatterimuseo.fi > teatterikasvatus > labra). Devising kuuluu soveltavan draaman genreen, ja Labran tarkoituksena on antaa ideoita menetelmän käyttöön. Menetelmäoppaan ensimmäisessä osassa (ryhmäytyminen) on esimerkkejä tutustumisharjoituksista.