Draaman voima tunnekasvatuksessa perustuu roolinottoon ja eläytymiseen. Tunteiden tunnistamista ja nimeämistä voidaan opettaa monin erilaisin menetelmin, mutta empatiakyvyn lisäämisessä draaman mahdollisuudet ovat omaa luokkaansa. Draamatarinaan osallistuminen tietyssä roolissa mahdollistaa erilaisten ajatusten ja tunteiden käsittelyn. Roolia vaihtamalla samaa tilannetta pääsee lisäksi tarkastelemaan eri näkökulmista.

Jokaisen omat ajatukset ja tunteet ovat toki läsnä aina draamaharjoituksissa, ja niiden käsittelyyn on oltava aikaa. Erityistä huomiota harjoitusten herättämiin tunteisiin tulee kiinnittää silloin, kun draamaa käytetään tunnekasvatuksen välineenä. Rooleihin – ja niiden myötä tunteisiin –  eläytymisen vahvuus riippuu tilanteesta ja osallistujista. On tärkeää, että opettaja tuntee draaman osallistuvat oppilaat ja ottaa ryhmän huomiooon jo opetusta suunnitellessaan.

Sadut toimivat pienten oppilaiden kanssa tunnekasvatuksen draamatarinoina. Seija Liukko on kirjassaan Ilmaisua ipanoille esitellyt muun muassa muutamia satuihin perustuvia draamaprosesseja. Draamaa Rumasta ankanpoikasesta edelleen työstäessäni huomasin siihen sisältyvän paljon erilaisia – niin negatiivisia kuin positiivisiakin – tunteita. Mielestäni Ruma ankanpoikanen toimii hyvin draamatarinana. Satu on useimmille lapsille tuttu, joten ikävätkään tapahtumat eivät tule yllätyksenä. Tärkeää on tietysti se, että sadussa on onnellinen loppu.

Kirjallisuus:
Liukko, S. 1998: Ilmaisua ipanoille, Kirjayhtymä.

• pedagoginen draama