Avainsana: kirjallisuus

Vieraskynä: Lukuteatteri on lukemisen draamaa ja äänten leikkiä

Vieraskynä: Lukuteatteri on lukemisen draamaa ja äänten leikkiä

Kaikenlainen toiminnallisuus on tullut lukemisen pedagogiikkaan. Lukemiseen liitetty ryhmätoiminta sitouttaa tekstiin ja kiinnittää lukevaan yhteisöön. Aika monesti toimintaan voi kuitenkin osallistua lukematta tai perehtymättä tekstiin ja toiminnan lukemiseen liittyvät tavoitteet jäävät toteutumatta. Lukuteatteri-menetelmää sovellettaessa näin ei käy.  Lukuteatteri-menetelmän juuret ovat teattereiden lukudraamoissa, ja se on kehitetty erityisesti heikkojen lukijoiden motivointiin Yhdysvalloissa. Yhdysvalloissa lukuteatteri on käytetty … Jatka lukemista Vieraskynä: Lukuteatteri on lukemisen draamaa ja äänten leikkiä

Suomalaisia prosessidraamoja

Suomalaisia prosessidraamoja

Blogiini tähän mennessä kirjoittamistani artikkeleista luetuin on prosessidraamaa koskeva kirjoitus. Prosessidraama on temaattinen, tarinaan eli pretekstiin pohjautuva draamakokonaisuus jonkin ilmiön tai aiheen tutkimiseksi. Vaikka toiminta perustuu improvisaatioon ja prosessidraama muotoutuu kulloisenkin tilanteen ja draamaan osallistuvien toiminnan kautta, sen suunnittelua varten tarvitaan teeman lisäksi kehys. Prosessidraama on vaativa draamamenetelmä ja valmiit prosessidraamat ovat suureksi avuksi suunnittelussa. … Jatka lukemista Suomalaisia prosessidraamoja

Draamaa historian ja uskonnon tunneille

Toiminnallisten opetusmenetelmien tehoa tuskin kukaan epäilee, mutta oppituntien suunnitteluun ja valmisteluun on usein hyvin rajallisesti aikaa. Valmis draamamateriaali eri oppiaineiden opetuksessa käytettäväksi onkin enemmän kuin tervetullutta. Draama sopii erinomaisesti historian ja uskonnon tunneille, sillä kyseisissä oppiaineissa on tarjolla runsaasti kertomuksia draamamenetelmien pohjaksi. Draamamenetelmien käyttö on hyvä aloittaa yksittäisistä draaman työtavoista. Valmiin materiaalin avulla opettaja voi … Jatka lukemista Draamaa historian ja uskonnon tunneille

Draamaa varhaiskasvatuksesta esi- ja alkuopetukseen

Draaman soveltuvuutta varhaiskasvatukseen ja kouluun ei ole vaikea perustella. Alle kouluikäisten sekä esi- ja alkuopetusikäisten lasten draamakasvatus voidaan mieltää ohjatuksi leikiksi, jolla on pedagogiset tavoitteet. Ja leikkihän on lapselle luontainen tapa tutkia ja oppia. Kirjassa Loikaten leikkiin - rohkeasti rooliin! Terhi Martinez-Abarca ja Riikka Nurmi esittelevät draamakasvatuksen teoriaa ja käytännön esimerkkejä 1-7 -vuotiaiden kanssa toteutettavaan … Jatka lukemista Draamaa varhaiskasvatuksesta esi- ja alkuopetukseen

Draama sosiaalisten taitojen opettamisessa

Olen aiemmin kirjoittanut prosessidraaman käytöstä tunnetaitojen opettamisessa. Ryhmän jäsenten vuorovaikutukseen perustuva, itsetuntemusta, empatiakykyä ja rohkeutta lisäävä työtapa sopii hyvin myös sosiaalisten taitojen opettamiseen. Yksi prosessidraamaan perustuva draamaohjelma lasten sosioemotionaalisen hyvinvoinnin vahvistamiseksi on kuvattu kirjassa Tunne- ja sosiaalisten taitojen vahvistaminen kouluyhteisössä. Prosessidraamalla tunnetaitoja -artikkelissa Joronen ja Häkämies esittelevät ohjelman, jossa oli mukana 4.-5. -luokkalaisia ja heidän … Jatka lukemista Draama sosiaalisten taitojen opettamisessa

Osallistava teatteri ja prosessidraama

Prosessidraama on oppimisen ja opettamisen kannalta tärkeä draaman työtapa. Luin tästä osallistavan draaman genreen kuuluvasta työtavasta viimeksi Elina Rainion teoksen Prosessidraama ja tutkiva teatterityö. Kirjassa esitellään prosessidraaman taustaa ja useita erilaisia osallistavan prosessidraaman työpajakäsikirjoituksia. Lisäksi kirjaan on koottu eri opetus- ja teatterialan lehdissä julkaistuja osallistavaa draamaa käsitteleviä artikkeleita. Osallistava teatteri juontaa juurensa Bertolt Brechtin työhön … Jatka lukemista Osallistava teatteri ja prosessidraama

Motivointidraama kirjallisuuden opetuksessa

Viime vuonna Äidinkielen opettajain liiton vuosikirjan teemana oli draama ja teatteri. Julkaisun kirjoitukset käsittelevät draamaa opetusmenetelmänä äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksessa sekä draaman ja teatterin asemaa koulussa. Katri Karasma esittelee kirjassa kehittämänsä kirjallisuuden opetuksen motivointimenetelmän, jota hän kutsuu motivointidraamaksi. Menetelmä perustuu improvisaatioon, se on helppo ja nopea toteuttaa sekä sopii kaikenikäisille lukijoille. Motivointidraaman vaiheet: Opettaja valitsee … Jatka lukemista Motivointidraama kirjallisuuden opetuksessa

Vihreä draama

Vihreä draama on draaman keinoin toteutettava ympäristökasvatusmenetelmä. Arvo- ja asennekasvatus on oleellinen osa vihreää draamaa, jonka tavoitteena on edistää kestävää kehitystä. Draamatyöskentely mahdollistaa omien arvojen ja asenteiden pohdinnan, ja vihreän draaman tavoitteena on muutos ihmisen toiminnassa. Vihreä draama sisältää ympäristökasvatuksellisen tavoitteen ja teeman, herättävän kokemuksen, reflektion ja vaihtoehtoisen toimintamallin kokeilun. Kirjassaan Vihreä draama - draaman … Jatka lukemista Vihreä draama

Arvo- ja asennekasvatusta draaman avulla

Kun tavoitteena on opettaa arvoja tai vaikuttaa asenteisiin, draama tarjoaa toiminnallisen opetusmenetelmän. Draamassa toimitaan vuoroin rooleissa ja vuoroin omana itsenä pohtien tilanteiden herättämiä ajatuksia yhdessä toisten kanssa. Draaman erityisyys opetusmenetelmänä on juuri roolityöskentelyssä ja erilaisiin tilanteisiin eläytymisessä. Se tarjoaa mahdollisuuden kokeilla erilaisia toimintatapoja ja miettiä niiden vaikutuksia. Päivi ja Timo Sinivuori ovat tehneet draamakirjan arvokasvatukseen. … Jatka lukemista Arvo- ja asennekasvatusta draaman avulla

Tunnetaitojen opettamisesta

Draaman voima tunnekasvatuksessa perustuu roolinottoon ja eläytymiseen. Tunteiden tunnistamista ja nimeämistä voidaan opettaa monin erilaisin menetelmin, mutta empatiakyvyn lisäämisessä draaman mahdollisuudet ovat omaa luokkaansa. Draamatarinaan osallistuminen tietyssä roolissa mahdollistaa erilaisten ajatusten ja tunteiden käsittelyn. Roolia vaihtamalla samaa tilannetta pääsee lisäksi tarkastelemaan eri näkökulmista. Jokaisen omat ajatukset ja tunteet ovat toki läsnä aina draamaharjoituksissa, ja niiden … Jatka lukemista Tunnetaitojen opettamisesta