Draama sosiaalisten taitojen opettamisessa

Olen aiemmin kirjoittanut prosessidraaman käytöstä tunnetaitojen opettamisessa. Ryhmän jäsenten vuorovaikutukseen perustuva, itsetuntemusta, empatiakykyä ja rohkeutta lisäävä työtapa sopii hyvin myös sosiaalisten taitojen opettamiseen. Yksi prosessidraamaan perustuva draamaohjelma lasten sosioemotionaalisen hyvinvoinnin vahvistamiseksi on kuvattu kirjassa Tunne- ja sosiaalisten taitojen vahvistaminen kouluyhteisössä. Prosessidraamalla tunnetaitoja -artikkelissa Joronen ja Häkämies esittelevät ohjelman, jossa oli mukana 4.-5. -luokkalaisia ja heidän vanhempansa. Puolen vuoden aikana luokissa toteutettiin 4-9 draamatuntia. Tunneilla käsiteltiin draamatarinat Ystäväni valas, Pekan tarina, Ryysyläinen ja Ruma ankanpoikanen. Tarinoiden teemoja ovat muun muassa ystävyys, yksinäisyys, kiusaaminen ja erilaisuuden sekä itsensä hyväksyminen. Draamatarinat ja niiden toteuttaminen on kuvattu niin tarkasti, että lukija voi hyvin soveltaa niitä omassa opetuksessaan. Ohjelmaan sisältyi myös kotitehtäviä ja kolme vanhempainiltaa. Ohjelman tulokset olivat hyviä: ohjelmaan osallistuneissa luokissa sosiaaliset suhteet paranivat, oppilaiden empatiakyky vahvistui ja kiusaaminen väheni. Tarkemmin kokeilun tuloksista voi lukea esimerkiksi Sosiaalilääketieteellisessä aikakauslehdessä julkaistusta artikkelista.

Tunne- ja sosiaalisten taitojen vahvistaminen kouluyhteisössä -kirjassa on myös artikkeli Draaman työkaluja koulun arkeen, jossa Jutta Laino kirjoittaa draaman käytöstä koululaisten sosioemotionaalisten taitojen kehittämisessä. Laino käsittelee turvallisen ilmapiirin ja draamakokonaisuuksien rakentamiseen liittyviä asioita sekä esittelee työskentelyyn sopivia draaman työtapoja. Artikkelissa esiteltyjen valmiiden tunnetaitojen kehittämiseen tähtäävien draamakokonaisuuksien tavoitteena on oppia nimeämään, tunnistamaan, ilmaisemaan ja käsittelemään tunteita sekä hyväksymään erilaisuutta ja kuuntelemaan. Lainon mukaan hyvän ja toimivan draamakokonaisuuden runko on seuraava:

  1. Aiheeseen ja työskentelyyn tutustuminen lyhyesti
  2. Draamasopimuksen laatiminen tai sopimuksesta muistuttaminen
  3. Preteksti, joka johdattaa syvemmälle teemaan (voi olla myös lämmittelyn jälkeen)
  4. Lämmittely
  5. Toiminta
  6. Rauhoittuminen
  7. Yhteenveto ja toiminnan päätös

Valmiita sosioemotionaalisten taitojen kehittämiseen tähtääviä draamakokonaisuuksia löytyy myös kirjasta Esiripusta arvoihin, jonka esittelin arvo- ja asennekasvatusta koskevassa postauksessa.

Kirjallisuus:
Joronen, K. & Koski, A. (toim.) 2010: Tunne- ja sosiaalisten taitojen vahvistaminen kouluyhteisössä. Tampere University Press.

Yksi vastaus artikkeliiin “Draama sosiaalisten taitojen opettamisessa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s