Prosessidraama on oppimisen ja opettamisen kannalta tärkeä draaman työtapa. Luin tästä osallistavan draaman genreen kuuluvasta työtavasta viimeksi Elina Rainion teoksen Prosessidraama ja tutkiva teatterityö. Kirjassa esitellään prosessidraaman taustaa ja useita erilaisia osallistavan prosessidraaman työpajakäsikirjoituksia. Lisäksi kirjaan on koottu eri opetus- ja teatterialan lehdissä julkaistuja osallistavaa draamaa käsitteleviä artikkeleita.
Osallistava teatteri juontaa juurensa Bertolt Brechtin työhön ja hänen luomaansa taideteoriaan. Brecht tutki teatterilla ajankohtaisia yhteiskunnallisia ilmiöitä. Hänen mielestään näyttelijän tuli vieraannuttaa itsensä esitettävästä henkilöstä. Katsojankaan ei ollut tarkoitus eläytyä näytelmään, sillä näytelmän tuli Brechtin mielestä toimia katsojan tietoisuudessa, ei pelkästään alitajunnassa. Teatterin tavoitteena oli vapauttaa katsoja kriittisen ajattelijan rooliin.
Augusto Boal jatkoi Brechtin yhteiskunnallista teatteria koskevien ajatusten kehittelyä katsojia aktivoivaan ja osallistavaan suuntaan. Yksi Boalin teatteria koskevista keskeisistä ajatuksista oli demokraattisen esitystilanteen luominen. Sorrettujen teatterin tunnetuimpia työmuotoja on Forum-teatteri, jossa yleisö pääsee kokeilemaan miten erilaiset toimintatavat vaikuttavat tilanteissa, joissa ilmenee sortoa. Tavoitteena oli alun pitäen yksilöiden ja yhteisön voimaannuttaminen, sivistäminen ja yhteiskunnallinen aktivointi. Boalin muutettua Brasiliasta Eurooppaan työtavat muuttuivat enemmän prosessoivan draaman suuntaan, ja katsoja muuttui kokijasta kanssatekijäksi. Monia Boalin kehittämiä työtapoja – kuten foorumeja, patsastyöskentelyä ja ryhmän omista aiheista improvisointia – käytetään myös prosessidraaman työtapoina.
Prosessidraamaa on käytetty Suomessa opetusmenetelmänä 1980-luvulta lähtien, jolloin aloitettiin draamapedagogiikkaa koskevat koulutukset. Yksi tunnetuimpia prosessidraaman käyttöön suomalaisiakin opettajia kouluttanut draamapedagogi on Allan Owens. Prosessidraaman tutkivassa työskentelyssä yhdistyvät draamatarinat, ajattelu, leikki, toiminta ja ryhmien omat aiheet. Improvisaatio on olennainen osa prosessidraamaa ja metodin kehittäjistä ainakin Viola Spolin ja häneltä vaikutteita saanut Keith Johnstone ovat vaikuttaneet prosessidraamassa käytettäviin menetelmiin. Spolin nimittää harjoitteitaan peleiksi. Näissä sosiaalisissa peleissä on jokin ongelma, jonka ratkaisemiseen kaikki pelaajat osallistuvat.
Haasteellisen prosessidraaman dramaturgiasta tekee osallistavien harjoitteiden ja kunkin draamaryhmän kokemuksellisten tarpeiden yhdistäminen niin, että ryhmäprosessin kokemus on aito. Erilaiset harjoitukset lomitetaan tarinankerronnan tai muun prosessidraaman lähtökohtana toimivan materiaalin joukkoon. Prosessidraamassa asioita tehdään, tutkitaan ja reflektoidaan yhdessä. Draamatarinat eli pretekstit toimivat peilinä ryhmäläisten kokemukselle, eivätkä ne toteudu tai näyttäydy samoina eri ryhmien kanssa. Prosessidraaman käsikirjoituksia tuleekin aina soveltaa kunkin ryhmän ja tilanteen mukaan.
Prosessidraama ja tutkiva teatterityö -kirjassa on esitelty kolmetoista työpajakäsikirjoitusta, joista neljä pohjautuu valmiiseen tarinaan tai satuun. Draamatarinoina on käytetty muun muassa satuja Pieni merenneito ja Satu suuresta soittoniekasta. Draaman lähtökohtana voi toimia myös jokin kuva tai esine. Niitäkin esimerkkejä kirjasta löytyy. Työpajakäsikirjoituksia on toteutettu eri-ikäisten parissa ja erilaisissa yhteyksissä. Monet työpajoista on suunniteltu ja toteutettu lasten ja nuorten parissa, ja ne ovat hyvin muokattavissa erilaisille oppilasryhmille. Toisaalta esimerkiksi sadut toimivat myös aikuisten kanssa tehtävän prosessidraaman preteksteinä, sillä jokainen ryhmä löytää teksteihin ja tilanteisiin erilaisia näkökulmia.
Kirjallisuus:
Rainio, E. 2009: Prosessidraama ja tutkiva teatterityö. Sivistysliitto Kansalaisfoorumi.
Erityistä draamaa 
Yksi vastaus artikkeliiin “Osallistava teatteri ja prosessidraama”