Keith Johnstone: Impro

Kesällä on aikaa lukea ja niinpä ehdin tutustumaan tarkemmin aiemmassa postauksessa mainitsemaani Keith Johnstonen kirjaan Impro – Improvisoinnista iloa elämään ja esiintymiseen. Englanninkielinen alkuteos on nimeltään Improvisation in the Theatre (1981) ja sen on suomentanut Simo Routarinne. Kirjassaan Johnstone esittelee kehittelemäänsä improvisaatiometodia, jossa keskeisellä sijalla ovat statukset, spontaanius ja tarinankerronta. Näille periaatteille pohjautuvaa improvisaatiota voidaan hyödyntää muutoinkin kuin teatterissa.

Status voidaan ajatella henkilön sosiaalisena vaikutusvaltana: korkealla statuksella valtaa on paljon ja matalalla statuksella vähän. Eri statukset ilmenevät sanattomassa viestinnässä esimerkiksi ilmeinä, eleinä tai äänen- ja tilankäyttönä. Statusten väliset erot ovat yleensä hyvin pieniä, ja ne myös vaihtuvat. Statusharjoitusten avulla oppii sekä tunnistamaan paremmin sosiaalisia tilanteita ja omaa käyttäytymistään että laajentamaan omaa ilmaisuaan.

Yksi improvisaatioharjoitusten tärkeimpiä tavoitteita on spontaaniuden säilyttäminen. Spontaanius on edellytys mielikuvituksen ja luovuuden kehittymiselle. Usein ajatellaan, että luovat ajatukset tai teot ovat jotenkin erikoisia, ja sitten tuo erikoisuuden tavoittelu entisestään rajoittaa omaa tekemistä. Johnstonen mukaan omaperäisyys on itsestäänselvyyttä: ”Taiteilija, joka on inspiroitunut, toimii itsestäänselvästi. Hän ei tee päätöksiä, hän ei vertaile kahta ideaa keskenään. Hän hyväksyy ensimmäiset ajatuksensa.” Omien ja toisten ajatusten hyväksyntä ja ideoiden edelleen kehittäminen onkin olennainen osa improvisaatiota.

Spontaanius ja vapaa assosiointi ovat olennaista myös tarinankerronnassa. Tarinoiden keksiminen saattaa tuntua aluksi vaikealta, joten työskentely voidaan aloittaa esimerkiksi nopeaan reagointiin perustuvilla lista- ja assosiaatioharjoituksilla sekä keksimällä tarinoita ryhmissä sana kerrallaan. Tarinoiden kiinnostavuus perustuu Johsntonen mukaan rutiinien rikkomiseen. Joskus tarinat voivat olla niin ennustettavia, että ne itsessään muodostuvat rutiineiksi. Kerronta syntyy rutiinien rikkomisesta.

Johnstonen kirja on pitkälti hänen omien ajatustensa ja kehittämänsä improvisaatiometodin esittelyä. Opettamisen näkökulmasta se tarjoaa melko vähän suoraan käytettäviä opetusmenetelmiä tai harjoituksia. Käytännön vinkkejä ja harjoituksia löytää ehkä helpommin Routarinteen kirjasta Improvisoi!. Kirja kuitenkin valottaa improvisaatioharjoitusten taustaa ja niiden hyödyllisyyttä. Improvisaatio on näyttelijöiden väliseen vuorovaikutukseen perustuvaa yhteistyötä ja improvisaation opettaminen koulussa on mielestäni nimenomaan vuorovaikutus- ja yhteistyötaitojen opettamista.

Yksi vastaus artikkeliiin “Keith Johnstone: Impro

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s