Viime aikoina on puhuttu paljon opetuksen pelillistämisestä. Draamaa voidaan tietyissä tapauksissa ajatella myös peleinä. Esimerkiksi Viola Spolinin kehittämässä improvisaatiometodissa harjoitustehtäviä kutsutaan peleiksi. Peleissä on jokin ongelma, jonka ratkaisemiseen kaikki pelaajat osallistuvat.
Draamaan kuuluvat myös erilaiset roolisimulaatiot ja roolipelit. Aiemmin esittelemässäni Prosessidraama ja tutkiva teatterityö -kirjassa on esitelty myös työpaja rooleilla pelaamisesta ja roolisimulaatioista. Augusto Boalin kehittämä Forum-teatteri on roolisimulaatioiden kehittynein ja vaativin muoto. Siinä on kyse yleisöä aktivoivasta ja osallistavasta teatterista. Foorumipelit sen sijaan ovat ilman esityksellistä tavoitetta yhdessä tehtäviä roolipelejä, jotka tehdään yhtäaikaisina pienryhmätöinä. Yhteistä roolisimulaatioille ja Foorumipeleille on voimaannuttaminen, ryhmän aktivointi ja roolien kokeileminen.
Roolisimulaation lähtökohtana voi olla jokin kahden tai kolmen henkilön pulmallinen tilanne, jossa tavoitteet ja tahdot törmäävät. Harjoitteissa tätä tahtojen törmäilyä tutkitaan yhdessä. Roolipelit ja -simulaatiot edellyttävät turvallista ja avointa ryhmäprosessia, jotta ne voisivat toimia kokemuksellisen oppimisen ja oivaltamisen välineinä. Tärkeää työtavoissa on ratkaisukeskeisyys ja uuden oivaltaminen sekä muiden näkökulmien ja toiminnan ymmärtäminen. Erilaisista fiktiivisiä tilanteita ja rooleja käyttävistä sekä ongelmanratkaisua tavoittelevista työtavoista voidaan käyttää myös nimitystä tutkiva teatterityö.
Foorumipelin voi sisällyttää prosessidraamaan tai sitä voi käyttää erillisenä, toiminnallisena työtapana jonkin tilanteen tarkasteluun. Pelin lähtökohta voi olla yhdessä sovittu, tai jokin pareittain tehtävä rooliharjoitus voi kehittyä tilanteeksi ja kohtaukseksi, jota on hyvä tutkia yhdessä. Ryhmän tehtävänä on etsiä vastausta kysymyksiin: Mitä muuta voisi tapahtua? Miten tilanne voisi kehittyä tai muuttua? Mitä tulisi tapahtua? Osallistujat voivat kokeilla eri rooleja ja yrittää vaikuttaa tilanteeseen muuttamalla roolin toimintaa.
Yksi vastaus artikkeliiin “Roolipelit ongelmallisten tilanteiden tutkimisessa”