Draama on helppo yhdistää tarinallisuuden korostumisen kautta kirjallisuuden, mutta myös esimerkiksi historian opetukseen. Draama ei kuitenkaan tule ensimmäisenä mieleen, kun mietitään luonnontieteiden opetusmenetelmiä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että draama ei esimerkiksi biologian tai kemian opetukseen soveltuisi.

Olen aiemmin kirjoittanut vihreästä draamasta, joka on draaman keinoin toteutettava ympäristökasvatusmenetelmä. Oleellinen osa kestävää kehitystä edistämään pyrkivää vihreää draamaa on arvo- ja asennekasvatus. Draama soveltuukin erinomaisesti luonnontieteiden opetukseen silloin, kun tarkastellaan erilaisten valintojen ja päätösten eettisyyttä tai tieteen etiikkaa.

Teoriaa ja perusteluja draaman käytölle luonnontieteiden ja erityisesti kemian opetuksessa löytyy muun muassa LUMAT-lehdessä julkaistusta Jaakko Turkan artikkelista Draama kemian opetuksessa. Draamaa on kokeiltu jonkin verran kemian opetuksessa, esimerkiksi kaasulakien opetuksessa. Kokeilussa käytettiin historiallista lähestymistapaa kemian käsitteiden ja ilmiöiden oppimiseen.

Historiallisessa lähestymistavassa tieteenalaa tarkastellaan sen historiallisen kehityksen ja siihen vaikuttaneiden tekijöiden kautta. Yksi lähestymistavan eduista on se, että siinä luonnontieteen – ja yleensäkin tieteellisen tiedon – luonne tulevat esille selkeämmin verrattuna pelkästään teorioiden tai erilaisten mallien opiskeluun. Draama soveltuu mielestäni hyvin juuri historialliseen lähestymistapaan luonnontieteiden opetuksessa.

Esimerkkejä draaman käytöstä luonnontieteellisiä ilmiöitä koskevan tiedon opetuksessa on jo vaikeampaa löytää, mutta onneksi niitäkin on. Tässä kohtaa voisin mainita Anna Räsäsen gradun Draaman käyttö proteiinisynteesin opetuksessa lukiossa. Kyseisessä kokeilussa draamaa käytettiin luonnontieteellisen ilmiön simulointiin. Esimerkkejä vastaavan tyyppisistä tutkimuksista löytyy jonkin verran ulkomailta. Kokeiluja ja tutkimusta draaman käytöstä luonnontieteiden opetuksessa tarvittaisiin kuitenkin lisää.

• pedagoginen draama