Perusopetuksen opetussuunnitelma on ollut tapana uusia noin kymmenen vuoden välein. Näin on tehty 1985-1994-2004-2014.

Muutamaa vuotta ennen perustetyön käynnistämistä on päivitetty myös oppiainelista. Viimeksi 2010-luvun alussa valtioneuvosto viimeisteli asetusta perusopetuksen tavoitteista ja tuntijaosta. Asiaa valmistellut työryhmä oli jättänyt esityksensä, jossa esitettiin peruskouluun kahta uutta oppiainetta: draamaa ja etiikkaa. Molemmille oli kannatusta.

Kirjoitimme tuolloin yhdessä TeT Tapio Toivasen kanssa palopuheen draaman puolesta Hesariin – muistelen, että se ei kuitenkaan ylittänyt julkaisukynnystä. Kaivoin tuon tekstin esille. 

Tiesimme, että taistelu tilasta koulujen opetusohjelmassa oli kovaa, ja argumentit, joilla uusia aineita torjutaan olivat monentasoisia. Usein todellinen syy jonkin uuden aineen vastustukseen oli edunvalvonnallinen. Kyse on opettajien tunneista ja työpaikoista, jotka ovat luonnollisesti nekin tärkeitä asioita. Meistä oli kuitenkin viisasta tarkastella asiaa hieman syvemmin: millaisin perustein uusia oppiaineita on perusteltua synnyttää? Miksi siis draama tulisi nostaa oppiaineeksi?

Uuden oppiaineen hyväksynnän kolme pedagogista kriteeriä

Suomalaisessa pedagogiikassa oppiaineen keskeiset tunnusmerkit ovat omaleimainen anti tavoitteille, sisällöille ja menetelmille. 

Tavoitteiden avulla kuvaillaan kunkin aikakauden ihmisihannetta, suuntaa, johon lasten ja nuorten tulisi kasvaa. Sisällöt ovat se arvokkaaksi koettu aines, joka haltuunottamalla kasvun odotetaan tapahtuvan toivottuun suuntaan. Menetelmät ovat se tapa, jolla tuota ainesta tehokkaimmin työstetään.

Oppiaine on siis kokonaisuus, jossa tietyt tavoitteet, tietyt sisällöt ja tietyt menetelmät kanonisoidaan itsenäiseksi opetuksen osa-alueeksi. Ja kääntäen: oppiaineen statuksen myöntäminen on perusteltua, kun jollakin opetusidealla on koululle hyväksytyn kasvatuspäämäärän kannalta relevantit tavoitteet, arvokkaat, omat sisällöt ja omaperäiset, tehokkaat menetelmät. 

Onko draamalla sellaiset? Onko siitä itsenäiseksi oppiaineeksi?

Relevantit tavoitteet?

Suomalaisen ihmisihanteen ydin on ollut hyvin kestävä. Haluamme kasvattaa lapsista eheitä persoonallisuuksia, joissa oma yksilöllisyys ja yhteisöllisyys ovat tasapainossa. Oppiaineena draama tukisi tätä tavoitetta yhdistämällä teatteritaiteen ilmaisukeinot opetuksen ja kasvatuksen käytänteisiin niin, että ne edistäisivät oppilaan kasvua itsensä tuntevaksi, itsetunnoltaan terveeksi ja luovaksi ihmiseksi, joka kykenee ilmaisemaan itseään monipuolisesti ja toimimaan rakentavassa vuorovaikutuksessa erilaisten ihmisten ja ihmisryhmien kanssa. 

Teatteritaiteen ja draaman perusluonteeseen kuuluu elämän ilmiöiden, ihmisten erilaisuuden synnyttämien konfliktien, syiden sekä seurausten toiminnallinen ja kokemuksellinen tarkastelu. Draama iskisi oppiaineena kasvatusajattelumme keskeiseen jännitteeseen: itsekkyyden taittamiseen niin, että myös muiden oikeudet toteutuvat ja samalla rohkeuteen siihen, ettei jää itsekään muiden välineeksi. Draama mahdollistaisi oppilaissa piilevien potentiaalien esiin nousemisen samalla, kun se kehittäisi kykyä ottaa toiset huomioon.

Draama-oppiaineen toiminnassa korostuisivat yksilöiden välinen yhteistyö ja ryhmälähtöisyys, korkea elämystaso sekä keskeneräisten tilanteiden sietäminen. Ne kehittäisivät yksilöä ja ryhmän jäsenten sosiaalisia taitoja.

Arvokkaat, omat sisällöt?

Draamalla olisi oppiaineena kahdentasoiset, omat sisällöt. Yhtäältä draamatunneilla opiskeltaisiin teatteritaiteelle keskeisiä ilmaisu- ja vuorovaikutustaitoja: taitoa ilmaista itseään ja omia ajatuksiaan sekä tulkita toisten ilmaisua ja kokemuksia. 

Draaman sisältöjen toisen kerroksen muodostaisivat ne arjen tilanteet, joissa vuorovaikutusta harjoitellaan. Draama-oppiaineen tunneilla käsiteltäisiin tarinoita, kuvitteellisia tilanteita roolihenkilöineen, mutta myös todellista elämää.

Oppiaineen tunneilla kohdattaisiin ihmiseen syvästi vaikuttavia tilanteita, opittaisiin tuntemaan omaa itseä ja sanallistamaan omia tunteita. Oppiaineena draaman erityinen arvo olisi mahdollisuudessa toimia todellisen ja fiktiivisen maailman välissä. Oppilas toimisi tunneilla vuoroin roolissa ja vuoroin omana itsenään. Näin hän voisi tarkastella asioita usein eri silmin. Roolissa toimiminen avaisi oppilaalle mahdollisuuksia tutkia ja löytää itselleen uusia näkökulmia sekä ratkaisuja eri tilanteisiin. Välineenä hänellä olisi oma ajattelunsa, kokemuksensa, kehonsa ja puheensa.

Tutkimuksellisesti on voitu todentaa, että draamatunneilla oppilaat työstävät omaa suhdettaan toisiin ihmisiin ja ympäröivään maailmaan. Toimintaa seuraavassa reflektio-osuudessa oppilaat toimivat omana itsenään ja saavat turvallisessa ilmapiirissä ryhmältä arvokasta palautetta muista kuin itselleen tutuista näkökulmista.

Kouluopetuksen keskeisiä ongelmia on, että oppitunnit on ladattu täyteen maailman opettelua. Aikaa ei jää omaan itseen tutustumiseen eikä oman maailmasuhteen jäsentämiselle. Oman kehittyvän minän rakentumiseen tarvittaisiin aikaa ja välineitä.

Omaperäiset, tehokkaat menetelmät?

Oppiaineena draama tarjoaisi oppilaille mahdollisuuden ilmaista itseään, tunteitaan ja ajatuksiaan ympäröivästä maailmasta monin, kokonaisvaltaisin keinoin. Ne sopisivat kansainvälistyvässä ja monikulttuurisessa koulussa myös monikulttuurisen taustan omaaville lapsille.

Tutkimuksen pohjalta on usean vuosikymmenen aikana kehitelty satoja lapsille ja nuorille sopivia teatteritaiteeseen pohjautuvia toiminta- ja työmuotoja. Draaman monin menetelmin (vaikkapa pysähtyneet patsaskuvat ja vaihtoehtoiset ratkaisut tilannekuvina) voidaan tarkastella asioita tarinallisessa viitekehyksessä, joka luo sopivaa välimatkaa oppilaiden omaan elämään. Näin voitaisiin tarkastella turvallisen etäältä arkojakin asioita, joita elämässä voi sattua. Ongelmia ei vain tarkasteltaisi, draama-oppiaineen tunneilla myös luotaisiin uusia ratkaisumalleja.

Tyypillistä draama-oppiaineen työtavoille olisi aito toiminnallisuus. Asioita ei opittaisi pulpetissa istumalla ja kuuntelemalla vaan toimimalla, kokemalla ja reflektoimalla. Opettajan, yksittäisen oppilaan, ryhmän ja käsiteltävän teeman välillä olisi monisidoksinen interaktio. Yhdessä tekeminen, yhdessä kokeminen ja yhdessä ymmärtäminen rakentaisivat luokkaan toisista välittävää yhteisöllisyyttä. 

Seuraava päätös on pian edessä

Draama oli jo 2010-luvun alussa pedagoginen idea, jolla olisi ollut täydet edellytykset itsenäiseksi oppiaineeksi. Sillä oli 2000-luvun koulun kasvatuspäämäärän kannalta relevantit tavoitteet. Sillä oli arvokkaat, omat sisällöt. Sillä oli omaperäiset, tehokkaat menetelmät. Draama olisi rikastuttanut koulun arkea. Se olisi tuonut kouluun iloa, naurua ja yhteisöllisyyttä. Draama olisi muovannut opettajan ja oppilaan välistä suhdetta läheisemmäksi ja henkilökohtaisemmaksi. Opettajan oppilaantuntemus olisi syventynyt. Draama olisi keventänyt ja vahvistanut luokan oppimisilmapiiriä.  

2010-luvun alussa valtioneuvosto päätyi kuitenkin hylkäämään molemmat esitetyt uudet oppiaineet: draaman ja etiikan. Draaman asemaa haluttiin vahvistaa, mutta vain menetelmänä. 

Oletan, että nykyinen Sanna Marinin hallitus ei jätä käyttämättä mahdollisuuttaan käynnistää 2020-luvun ops-kierros omalla asetuksellaan perusopetuksen tavoitteista ja tuntijaosta.

2010-luvun alussa Tapio Toivasen kanssa esittämämme perustelut ovat edelleen relevantit. Päättäjillä on pian edessä tärkeä päätös ratkaista, haluavatko he vihdoin taata draamaopetuksen säännöllisyyden ja jatkuvuuden koko peruskoulun ajan ja jokaiselle oppilaalle.

Erityistä draamaa -blogin ensimmäisen vieraskynä-artikkelin kirjoittaja on KT, opetusneuvos Martti Hellström

• draaman asema