Draama koulussa -artikkelisarja pohjautuu haastatteluihin, joissa asiantuntijat kertovat ajatuksiaan draamasta ja teatteritaiteesta, niiden asemasta ja merkityksestä peruskoulussa.

Sarjan kuudennessa artikkelissa haastateltavana on Kehittämiskeskus Opinkirjon asiantuntija Julia Petäjä. Hän on valmistunut musiikin aineenopettajaksi, sivuaineinaan draamakasvatus ja koulutusjohtaminen. Improvisaatioteatteria pitkään tehnyt Petäjä on käynyt myös erilaisia kansainvälisiä kursseja improvisaatioteatterista, esimerkiksi 2016 hän opiskeli iO Chicago -teatterissa Yhdysvalloissa. Kipinä teatteriin syttyi kuitenkin jo lukiossa.

”Ensimmäisissä pitkäjänteisissä teatteriproduktioissa olin mukana lukioaikana. Peter Pan -musikaalissa kadonneen pojan Tottelin esittäminen tuntui merkityksellisemmältä kuin mikään muu aiemmin ja koin valtavaa täyteyttä. Sittemmin aikuisiällä olen rakastunut improvisaatioteatteriin. Olen tehnyt improa kymmenen vuoden ajan, esiintynyt ja kouluttanut. Suurin innoittajani on ollut teatteriperheeni, Improvisaatioteatteri JOO!. Teatterin tekeminen turvallisessa yhteisössä on mahdollistanut oman sisäisen maailman tutkimisen, havainnoinnin kirkastamisen ja ajattelun jäsentämistä.

Opiskellessani yliopistossa koin improvisaation niin voimauttavaksi, että syvennyin aiheeseen myös tieteellisesti sanoittaakseni ilmiöitä, jotka olivat hahmottuneet minulle hyvin omakohtaisesti kehollisella ja kokemusperäisellä tasolla. Intuitiotutkija Asta Raami innoitti minua syventymään intuitiotutkimukseen ja luovuuden kehittämiseen intuitiivisena älykkyytenä. Gradussani tutkin improvisaatioammattilaisten kokemuksia intuitiosta luovassa prosessissa.”

Opetat tällä hetkellä opettajille tulevaisuustaitoja Intuitio, empatia ja vuorovaikutus osana opetustyötä -koulutuksissa. Mistä koulutuksissa on kyse?

”Vedän koulutuksia kollegani Kaisa Kokko-Palmerin kanssa. Koulutuskokonaisuus pyrkii syventämään opettajan laaja-alaista osaamista kehittää oppijan taitoa tunnistaa ja eritellä kehollisia, affektiivisia sekä esteettisiä kokemuksiaan ja auttaa oppijaa soveltamaan ja luomaan uutta tietoa. Koulutusten keskiössä on holistinen ihmiskuva ja kokemus fenomenologisena ilmiönä: ihmismieli ei keskity vain aivoihin, vaan tietoisuus on toiminnallista ja kehollista. Teorian kanssa limittäin toteutetaan improvisaatioteatterin menetelmiä, jotka perustuvat yhteistyölle, hyväksymiselle, kollektiivisesti ideoiden kehittämiselle, kuuntelulle ja reagoimiselle. Yhteisölliset harjoitteet ja itsereflektio kehittävät luovaa ajattelua ja tietoista virittäytymistä intuitioon ja läsnäolevaan vuorovaikutukseen.

Koulutuksella tavoitellaan uteliaisuutta sekä itseluottamusta hylätä tutut konseptit ja heittäytymistä uusien menettelytapojen ja päämäärien tutkimiseen. Prosessi on merkityksellistä sekä oman luovuuden rakentamisena että sosiaalisen kanssakäymisen muotona. Niin harjoituksissa, kuin niihin liittyvässä itsereflektiossa pyrimme aina rehellisyyteen omista kokemuksista. Prosessi voi avata ajattelukaavoja tai tunnelukkoja, joiden olemassaolosta ei ollut lähtökohtaisesti tietoinen. Koulutuksen isot teemat ovat holistinen ihmiskäsitys, intuitio, kehollisuus, luottamus, empatia, häpeä, epäonnistumisen pelko, luovuus, leikki ja valta.

Koulutuksissamme tuomme esille tieteelliset lähtökohdat sekä pyrimme perustelemaan huolellisesti valittuja menetelmiä ja asetettuja tavoitteita. Painotamme näiden osa-alueiden kokonaisvaltaista yhteiskunnallista merkittävyyttä ja tulevaisuustutkimukseen perustuvaa systeemistä muutosta.”

Vuoden 2014 perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa draama on osa äidinkieli ja kirjallisuus -oppiainetta. Lisäksi draama on mainittu työtapana muutaman oppiaineen kohdalla. Opetushallituksen sivuilla todetaan, että ”[d]raama on luokkamuotoista vuorovaikutteista, toiminnallista ja kokemuksellista opetustoimintaa, jossa keskitytään yhdessä toimimiseen käyttäen teatterin keinoja”. Mitä ajattelet draaman asemasta ja merkityksestä peruskoulussa tällä hetkellä? Entä tulevaisuudessa?

”Draaman ja teatterin potentiaalia ei ole hyödynnetty riittävästi. Tavoitteet kävisivät ehkä vahvemmin toteen, mikäli draama ja teatteri olisi erillinen oppiaineensa. Kun niin ei kuitenkaan ole, tulee panostaa kaikkien opettajien kykyyn edistää näitä tavoitteita.

Isossa mittakaavassa kyse on myös puutteellisesta käsitteenmäärittelystä ja visiosta. Draama ja teatteri, jopa toiminnallinen ja kokemuksellinen oppiminen käsitteinä herättävät ihmisissä monenlaisia mielikuvia, jotka voivat olla pinnallisia tai perustua väärinymmärrykselle. Jos meillä ei ole yhteistä käsitystä merkityksistä sanojen takana, on vaikea luoda yhteistä visiota, jossa asiakirjatavoitteet siirtyisivät käytäntöön. Jotta menetelmällisyys tulisi helpommin lähestyttäväksi, tulee saada omakohtainen kokemus tällaisesta esteettisestä pedagogiikasta.

Korona-ajan eristyneisyys ja ”kulttuurin kieltäminen” on tuonut pintaan keskustelun taiteiden ja kulttuurin merkityksestä yhteiskunnallisesti. Taide on helppo ohittaa elitistisenä, ei-välttämättömänä. Mutta jos todella syvennymme taiteellisen luomisen kauneuteen, voimme tavoittaa jotain perustavan inhimillistä. Taide nostaa meidät rationaalisen käsittelyn tavoittamattomiin. Mitä tulee koulutusjärjestelmään, niin taito- ja taideaineita on vaikea verrata hyvin normatiivisesti mitattaviin osaamisalueisiin. Poliittista päätöksentekoa saatetaan perustaa PISA-tutkimukseen, joka mittaa luku- ja kirjoitustaitoa, muttei esimerkiksi empatia- ja vuorovaikutustaitoja tai moraalista toimijuutta. Luovuutta ei kehitä arviointi, joka perustuu tasokoemittauksiin. Draama ja teatteri mahdollistavat muun muassa oman itsen ja muiden ainutlaatuisuuden havaitsemista, yhteyden kokemusta ja sosiaalista liittymistä. Leikin avulla voi avata vallitsevan kulttuurin arvoja sekä luoda uutta. Tarvitaan koko koulutusjärjestelmää koskeva paradigmamuutos, joka pohjaa hyvän ja merkityksellisen elämän rakentamiseen yhden maapallon resurssien varassa.”

Pedagogisen draaman käyttö kiinnostaa, mutta samalla mietityttää monia opettajia. Miten draaman saa osaksi omaa opetustaan ja mitä draamaa käytettäessä on hyvä ottaa huomioon? Miten neuvoisit draaman työtapojen käyttöä aloittelevaa opettajaa? 

”Kuka tahansa opettaja riippumatta oppijoiden iästä tai opetettavasta aineesta voi käyttää improvisaatiota osana opetusta. Minulle kyse on asenteesta ja kyvystä virittäytyä luovaan ajatteluun, jota kuka tahansa voi oppia. On tarpeen päästää irti käsityksestä, että luova ajattelu tai empatia ovat muuttumattomia, synnynnäisiä lahjakkuuksia.

Impron keskeisimpiä fraaseja on ”moka on lahja”. Pyrkimyksenä on kesyttää epävarmuutta, kohdata vielä tuntemattomia asioita uteliaasti ja kiinnostuneesti. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että pyrkii kyseenalaistamaan vakiintuneita normeja, myös omia pinttyneitä ja tiedostamattomia ajattelukaavoja. Kyseenalaistus puskee perustelemaan tehtyjä valintoja, mutta myös näkemään maailman rikkaana, vaihtoehtoja täynnä olevana, dikotomisen joko-tai-ajattelun sijaan. Niinpä myös uusien toimintatapojen kokeileminen ja viestiminen siitä, että opettaja yhdessä tutkii oppijoiden kanssa vielä tietämätöntä ja on auki erilaisille vaihtoehdoille. Mikäli pyrkii aina hallitsemaan jokaista tilannetta, eivät oppijat pääse kohtaamaan opettajaa uuden edessä. He eivät saa mallinnusta siitä, että uuden oppiminen vaatii aina nöyrtymistä sille, ettei tiedä kaikkea. Jos teemme ainoastaan varmoja asioita, toimimme sillä alueella, jonka jo tiedämme. Ylipäätään aikamme ongelma on suorituskeskeisyys ja täydellinen hallinta, joka lopulta johtaa uupumukseen. Ihmisen pitää antaa itsellensä lupa “epäonnistua” ja lupa leikkiä.”

Näihin rohkaiseviin, leikkiin ja uteliaisuuteen kannustaviin ajatuksiin on hyvä lopettaa haastattelusarjan kuudes artikkeli. Kiitos haastattelusta Julia Petäjä.

• draaman asema
• improvisaatio
• teatteri