Draama koulussa -artikkelisarja pohjautuu haastatteluihin, joissa asiantuntijat kertovat ajatuksiaan draamasta ja teatteritaiteesta, niiden asemasta ja merkityksestä peruskoulussa. Sarjan toisessa artikkelissa haastateltavana on vuorovaikutusmuotoilija ja Doninto Oy:n toimitusjohtaja Simo Routarinne. Routarinne on työskennellyt myös näyttelijänä, ohjaajana ja käsikirjoittajana. Hän on lisäksi perustajajäsen Stella Polaris -improvisaatioryhmässä. ”Improvisaatio on oma entiteettinsä ja menetelmänsä, jota voi käyttää esimerkiksi teatterin, … Jatka lukemista Draama koulussa: haastateltavana Simo Routarinne
Tekijä: Hanna Sutela
Draama koulussa: haastateltavana Tuija Leena Viirret
Draama koulussa -artikkelisarja pohjautuu haastatteluihin, joissa asiantuntijat kertovat ajatuksiaan draamasta ja teatteritaiteesta, niiden asemasta ja merkityksestä peruskoulussa. Artikkelisarjan ensimmäinen haastateltava on Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston draamakasvatuksen yliopistonopettaja Tuija Leena Viirret. Hän kertoo päätyneensä jo lähes 25 vuotta kestäneelle yliopistonopettajan uralleen osin sattumalta. Opettajan uransa alkuvuosina Helsingissä luokanopettajana työskennellyt Viirret kuuli kollegaltaan mahdollisuudesta opiskella ja pätevöityä ilmaisutaidon opettajaksi … Jatka lukemista Draama koulussa: haastateltavana Tuija Leena Viirret
Draama ja tiedeopetus
Pedagoginen draama yhdistyy muun muassa tarinallisuuden kautta monien oppiaineiden - esimerkiksi äidinkielen ja kirjallisuuden sekä historian ja uskonnon - opetukseen. Draamasta ja muista taideaineista löytyy myös helposti monia yhtymäkohtia. Mutta onko draamalla sijaa luonnontieteiden opetuksessa? Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014 draama on mainittu vuosiluokilla 1-6 opetettavan ympäristöopin kohdalla: Oppimisympäristöjä ja työtapoja valitessa otetaan huomioon toiminnallisuus, kokemuksellisuus, … Jatka lukemista Draama ja tiedeopetus
Nukketeatteri tunnetaitojen edistäjänä
Nukketeatteritaiteilijat Roosa Halme ja Marja Susi ovat kehittäneet vuorovaikutteista nukketeatteria erilaisten ryhmien kanssa vuodesta 2017. Uusimmassa kirjassaan he esittelevät nukketeatterin tekniikoita ja pohtivat sitä, voidaanko eri tekniikoiden avulla edistää tunnetaitoja lasten ja nuorten ryhmissä. Netistäkin löytyvä Vuorovaikutteinen nukketeatteri lasten ja nuorten tunnetaitojen edistäjänä -julkaisu on mielenkiintoista luettavaa nukketeatteritekniikoista kiinnostuneille. Siinä esitellään käsinuket, paperiteatteri, palikkateatteri ja … Jatka lukemista Nukketeatteri tunnetaitojen edistäjänä
Draamatarinoita alkuopetukseen
Draamasta esi- ja alkuopetuksessa on kirjoitettu paljon. Ja jälleen löytyi netistä hyvä opas tästä aiheesta. Anu Hagman ja Anne Eskelinen ovat koonneet Draamatarinat opetuksessa - vinkkejä lasten draamakasvatukseen -julkaisuun Laurea- ammattikorkeakoulussa vuosina 2018-2019 toteutetussa täydennyskoulutuksessa kerättyä ja tuotettua materiaalia, harjoituksia ja draamatarinoita. Kirjassa kuvataan, miten tarinallisuutta ja draamaa voidaan käyttää erilaisten teemojen käsittelyyn sekä kaveri- … Jatka lukemista Draamatarinoita alkuopetukseen
Suomalaisia prosessidraamoja
Blogiini tähän mennessä kirjoittamistani artikkeleista luetuin on prosessidraamaa koskeva kirjoitus. Prosessidraama on temaattinen, tarinaan eli pretekstiin pohjautuva draamakokonaisuus jonkin ilmiön tai aiheen tutkimiseksi. Vaikka toiminta perustuu improvisaatioon ja prosessidraama muotoutuu kulloisenkin tilanteen ja draamaan osallistuvien toiminnan kautta, sen suunnittelua varten tarvitaan teeman lisäksi kehys. Prosessidraama on vaativa draamamenetelmä ja valmiit prosessidraamat ovat suureksi avuksi suunnittelussa. … Jatka lukemista Suomalaisia prosessidraamoja
Kirjoituksia draamasta
Olisi mielenkiintoista tietää, miten draama on jalkautunut peruskouluun vuodesta 2016 asteittain käyttöönotettujen nykyisten opetussuunnitelmien myötä. Viimeisimpänä uuden opetussuunnitelman mukaan siirtyivät opiskelemaan yhdeksäsluokkalaiset, joilla uusi opetussuunnitelma on ollut käytössä yhden lukuvuoden. Opetussuunnitelmassa draama on sekä osa äidinkielen ja kirjallisuuden opetusta että laajemminkin vuorovaikutteista, toiminnallista ja kokemuksellista opetustoimintaa, jossa keskitytään yhdessä toimimiseen teatterin keinoja käyttäen. Vuosiluokilla 1-2 … Jatka lukemista Kirjoituksia draamasta
Draamaa vedestä
Draama toimii hienosti monialaisissa oppimiskokonaisuuksissa, koska sen avulla voidaan tarkastella valittua teemaa monista eri näkökulmista ja lähestyä sitä eri tieteen- ja taiteenalojen keinoin. Suomen draama- ja teatteriopetuksen liiton (FIDEA) verkkolehdessä on Pirjo Vaittisen artikkeli vesiaiheisesta draamatehtäväsarjasta. Tehtäväsarjassa yhdistyvät draama, luonnontieteet ja kirjallisuus. Vesityöpaja 1:ssä tarkastellaan veden olomuotoja ja veden kiertokulkua draaman työtapojen, osallistujien omien kokemusten … Jatka lukemista Draamaa vedestä
Draaman työtapoja yläkouluun
Pedagogisen draaman käyttöön kaivataan jatkuvasti uusia vinkkejä. Tarve on todennäköisesti suurempi yläkoulussa kuin alakoulussa, sillä ylemmillä vuosiluokilla käytettäväksi suunniteltuja tehtäviä ei ole vielä liikaa tarjolla. Vinkkejä draaman käyttöön yläkoulussa löytyy esimerkiksi Kokeillaan itse - Opas draaman työtapojen käyttöön yläkouluopetuksessa -julkaisusta. Oppaan työtavat ja esimerkit eri oppiaineiden opettamisesta draaman työtavoilla on kerätty Kuopiossa lukuvuonna 2017-2018 toteutetusta … Jatka lukemista Draaman työtapoja yläkouluun
Lukutaidon kehittäminen näytelmätekstejä lukemalla
Lukutaidon kehittämiseen on olemassa, ja siihen pyritään löytämään koko ajan uusia, erilaisia harjoitusohjelmia ja sovelluksia. Uutena tulokkaana tällä saralla ovat draaman tarjoamat mahdollisuudet. Niilo Mäki Instituutin ReadDrama-hankkeessa tutkitaan sitä, kuinka tehokas lukuharjoittelun muoto lukuteatteri on hitaasti lukeville oppilaille Lukuteatteri on draamaopetuksen muoto. Siinä on tavoitteena oppia tulkitsemaan ja ilmaisemaan näytelmätekstejä, mikä harjoittaa oppilaan luetun ymmärtämisen, … Jatka lukemista Lukutaidon kehittäminen näytelmätekstejä lukemalla







